Marko Männynsalo kertoo yhteistyöstä kanssani

”Tämän vuoden Sijoitusmessujen osalta näytteilleasettajamyynnistämme vastasi keskimäärin kahdeksan henkinen myyntitiimi. Myynti käynnistettiin elokuussa 2016 ja marraskuuhun tullessa totesin, että myyntimme tarvitsee buustausta, jotta tapahtumalle asetettuihin taloudellisiin tavoitteisiin päästäisiin.

Olen tuntenut Jukan vuodesta 2010 lähtien ja jo aiempien kokemuksien pohjalta tiesin, että hän olisi oikea henkilö nostattamaan myyntitiimin fiilistä ja sparraamaan meidät parempaan tuloskuntoon.

Jukka veti tiimillemme noin tunnin mittaisen lounaskoulutuksen, jonka pääpointtina oli saada jokainen myyjä tarttumaan aktiivisesti puhelimeen ja murtaa ”henkinen myyntilukko”, jotta näytteilleasettajamyynti saataisiin takaisin asetetulle kurssille.

Jukan innostava ote ja konkreettiset ohjeet myyntityön sparraamiseksi toivat todellakin toivottua tulosta. Vuoden vaihteeseen mennessä näytteilleasettajamyyntimme oli saavuttanut ”break evenin” ja keväällä messujen päätteeksi saatoimme todeta, että tapahtumamme oli tehnyt uuden ennätystuloksen!

Voin lämpimästi suositella Jukkaa kouluttajaksi ja sparraajaksi, kun kaipaatte uuttaa intoa ja tekemisen meininkiä myyntityöhönne. Jukan draivilla on tapana tarttua ympäröiviin ihmisiin!

Tampereen Sijoitusmessut on vanhin ja suurin yksipäiväinen sijoitus- ja talousalan messutapahtuma Suomessa. Vuonna 2018 Sijoitusmessut viettävät 20. juhlavuottaan. Tapahtuma kerää keväisin yli 60 näytteilleasettajaa ja 2 000 sijoittamisesta kiinnostunutta kävijää Tampere Taloon.

Sain kunnian toimia tämän perinteisen tapahtuman projektipäällikkönä vuoden 2017 messujen osalta. Messutapahtuman rakenne voidaan karkeasti jakaa kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat näytteilleasettajamyynti, kävijämarkkinointi ja tapahtumajärjestelyt. Näistä ensimmäinen näyttelee tapahtuman taloudellisen onnistumisen kannalta merkittävintä roolia."

MARKO MÄNNYNSALO

Tampereen Sijoitusmessut 2017
Tampereen Nuorkauppakamari ry.
Projektipäällikkö